Härkäpapusuikaleita chilikastikkeella

Härkäpapusuikaleita chilikastikkeella

Annosten määrä

2

Valmistusaika

45 min

Ainesosat

250 ghärkäpapusuikaleita
1iso sipuli
2valkosipulinkynttä
100 gbroccolineja eli varsiparsakaaleja
100 gtuoreita herkkusieniä
1,5punaista chilipalkoa
0,5 tlsuolaa
2 rklpaahdettua seesamiöljyä paistamiseen
2 dl(kokojyvä)basmatiriisiä

Kastike

1 tlraastettua inkivääriä
3 rklsoijakastiketta
2 rklpaahdettua seesamiöljyä
2 rklfariinisokeria
1 rklriisiviinietikkaa
0,5 tljauhettua mustapippuria myllystä
1,5 tlchilijauhetta
1 rklseesaminsiemeniä
2 rklvettä
1 rklmaissitärkkelystä

Laita riisi keittymään pakkauksen ohjeen mukaan ja ala valmistaa kastiketta. Kuori ja raasta inkivääri. Sekoita sitten kaikki kastikkeen ainekset pienessä kipossa keskenään. Lisää maissitärkkelys viimeiseksi ja sekoita hyvin. Jätä kastike jääkaappiin odottamaan hetkeksi.

Pilko sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet. Poista chilien siemenet ja leikkaa chilit renkaiksi. Puhdista broccolinit ja herkkusienet juoksevan veden alla ja viipaloi sienet.

Lorauta paistinpannulle 2 ruokalusikallista paahdettua seesamiöljyä ja kuullota siinä sipulisilppua pari minuuttia. Lisää sitten hienonnettu valkosipuli, chilirenkaat, broccolinit ja herkkusieniviipaleet. Hauduttele vihanneksia keskilämmöllä noin 10 minuutin ajan. Lisää härkäpapusuikaleet joukkoon ja paista muutama minuutti, kunnes ne saavat hiukan väriä. (Kuvan annoksessa käytettiin Beanit-härkäpapusuikaleita.)

Kaada lopuksi kastike pannulle ja hauduttele miedolla lämmöllä parin minuutin ajan. Tarjoile riisin kanssa.

Tulosta