Lehtikaalipaistos

Kuori ja leikkaa bataatti kuutioiksi sekä silppua valkosipulinkynnet. Levitä bataattikuutiot leivinpaperin päälle uunipellille ja sekoita kuutioiden joukkoon ruokalusikallinen oliiviöljyä sekä mustapippuri, suola ja valkosipulisilppu. Paahda bataatteja uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia. Bataattien paahtuessa uunissa valuta ja huuhdo kikherneet ja kaada ne esimerkiksi leikkuulaudan päälle. Pyörittele kikherneet kuivaksi talouspaperipalojen välissä ja anna kuivahtaa 5 […]

Myslipatukat

Rouhi hasselpähkinät tehosekoittimella karkeaksi rouheeksi ja laita kulhoon odottamaan. Muussaa myös viikunat tahnaksi tehosekoittimella ja lisää ne hasselpähkinärouheen joukkoon. Sulata kookosöljy juoksevaksi, mikäli se ei ole sulaa ja kaada kulhoon. Lisää loput ainesosat mukaan ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele massa käsin leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan noin 1 cm paksuiseksi 20 cm x 20 cm levyksi. Paista […]

Porkkana-papucurry

Leikkaa porkkana nauhaksi spiraalileikkurilla ja jätä sivuun odottamaan. Pilko paprika ja sipulit. Kaada kattilan pohjalle ruokalusikallinen oliiviöljyä, currytahna ja mausteet. Kuullota sipulit ja paprikat miedolla lämmöllä seoksessa. Lisää kattilaan tomaattimurska, kookosmaito, spiraloidut porkkanat, keitetyt kidneypavut ja kookossokeri. Keittele keskilämmöllä noin 20 minuuttia välillä sekoittaen, kunnes curry kiinteytyy ja porkkananauhat ovat pehmenneet. Laita samalla basmatiriisi kiehumaan, […]

Tofuwokki

Huuhtele haricot-pavut ja upota ne kiehuvaan veteen 2 minuutiksi, valuta vesi pois ja jätä pavut odottamaan. Huuhtele myös sokeriherneenpalot ja minimaissit. Leikkaa minimaissit pienemmiksi palasiksi. Pilko tofu, porkkana, kesäkurpitsa, paprika ja sipuli sekä silppua valkosipuli. Kuutioi tofu ja paista paistinpannulla ruokalusikallisessa oliiviöljyä. Kun kuutiot ovat hiukan ruskistuneet, lisää savupaprikajauhe, mustapippuri ja agavesiirappi. Jatka paistamista noin […]

Maapähkinäruudut

Maapähkinäruudut

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Päällystä uunivuoka tai -pelti leivinpaperilla. Sulata kookosöljy, mikäli se ei ole sulaa. Yhdistä toisessa kulhossa vesi, chiasiemenet, sula kookosöljy ja agavesiirappi. Sekoita toisessa kulhossa mantelijauhot, raakakaakaojauhe, kaakaonibsit, leivinjauhe ja suola. Sekoita tämän jälkeen kuivat aineet märkiin aineksiin ja taputtele taikina leivinpaperin päälle noin 2 cm korkuiseksi 20 cm x 20 cm […]