Annosten määrä

12

Valmistusaika

3 h 15 min

Ainesosat

3 dl(gluteenittomia) kaurahiutaleita
3 dlauringonkukansiemeniä
1 dlpellavansiemenrouhetta
0,5 dlhasselpähkinöitä
0,5 dlmanteleita
0,5 dlkuivattuja karpaloita
2 rklseesaminsiemeniä
3 rklpsylliumia
1 rklruokosokeria
1 tlsuolaa
3 rkloliiviöljyä
3,5 dlvettä

Päällystä leipävuoka leivinpaperilla ja sekoita kuivat aineet keskenään. Kaada joukkoon oliiviöljy ja vesi. Sekoittele seosta kunnolla esimerkiksi lusikalla, kunnes se alkaa muuttua kiinteäksi taikinapalloksi. Jos taikina on liian jähmeää, lisää tilkka vettä ja sekoita. Pudota taikina leivinpaperilla päällystettyyn leipävuokaan ja levitä pinnalta tasaiseksi. Laita vuoka taikinoineen jääkaappiin tekeytymään vähintään pariksi tunniksi.

Paista leipää vuoassaan ensin 20 minuuttia uunin keskitasolla 175 asteessa. Ota vuoka ritilöineen ulos ja laita ritilälle leivinpaperi. Käännä vuoka alassuin ja kippaa leipä leivinpaperin päälle ritilälle. Paista vielä uunin keskitasolla 40 minuuttia 175 asteessa. Anna leivän jäähtyä ja säilytä ilmatiiviisti jääkaapissa, jossa se säilyy noin 4 päivää. Leivän voi myös viipaloida ja pakastaa. Leipää ei kannata jättää liian lämpimään huoneeseen, koska silloin se tuntuu alkavan elämään aivan omaa elämäänsä.

Tulosta