Rapeat tacot

tacot

Silppua sipuli ja valkosipulinkynsi sekä chilipaprika. Huuhtele tomaatit ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi terävällä tomaattiveitsellä. Kaada pienen kattilan pohjalle puoli ruokalusikallista oliiviöljyä ja kuullota sipuleita miedolla lämmöllä parin minuutin ajan. Lisää sitten kattilaan tomaattikuutiot, chilisilppu ja mustapippuri ja sekoita sipuleiden kanssa. Keitä salsaa noin 15 minuutin ajan. Anna salsan poreilla ensin kovemmalla lämmöllä, jotta ylimääräinen […]

Mustikkamuffinit

mustikkamuffinit

Muffinien tekemiseen tarvitset muffinivuokia tai muffinipellin. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja asettele muffinivuoat tai -pelti uuniritilälle. Jos käytät silikonisia tai paperisia vuokia, niitä ei tarvitse voidella. Mittaa jogurtti ja anna sen lämmetä huoneenlämpöiseksi. Sulata margariini pienessä kattilassa hellalla ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Margariinin jäähtymistä voit nopeuttaa esimerkiksi valuttamalla tiskialtaan pohjalle parin sentin verran kylmää […]

Quesadillat

quesadilla

Sekoita durumjauhot, öljy ja suola. Kaada vettä vähitellen samalla, kun vaivaat taikinaa. Lisää tarvittaessa jauhoja tai vettä. Vaivaa noin 5 minuutin ajan, kunnes kulhossa on kimmoisa taikina. Tee taikinasta tanko ja paloittele se neljään osaan. Pyörittele neljä samankokoista palloa ja laita ne kelmun alle hetkeksi odottamaan. Kauli taikinapalloista jauhotetulla alustalla pyöreitä lättyjä, jotka ovat halkaisijaltaan […]

Amaranttipihvit

amaranttipihvit

Huuhdo amarantinjyvät ja linssit tiheässä siivilässä ja laita samaan kattilaan. Kaada päälle noin 3 dl vettä ja keitä keskilämmöllä 15 minuutin ajan tai kunnes vesi on haihtunut. Silppua sillä välin sipuli ja parsakaali. Ota kulho ja kaada siihen kypsyneet amarantit ja linssit. Lisää mukaan sipuli- ja parsakaalisilppu, kaurahiutaleet, perunajauhot, öljy ja mausteet. Sekoita tasaiseksi massaksi. […]

Amaranttipalat

amaranttipalat

Aikaa säästääksesi voit helposti ohittaa ensimmäisen vaiheen käyttämällä valmista paahdettua amaranttia. Piskuisten amarantinjyvien paahtaminen onnistuu parhaiten syvässä paksupohjaisessa teräskattilassa, sillä paahtuessaan jyvät lentelevät helposti kaikkialle. Voit käyttää apuna myös esim. roiskesuojaa kattilan päällä, jonka läpi voit seurata paahtumista. Kattilaa on tärkeää heilutella usein paahtamisen aikana. Jyvät palavat helposti, joten harjoitellessa voi aluksi mennä muutama teelusikallinen […]